sunnuntai 22. marraskuuta 2015

Googlehaut ainoa mittari? - urheilusarjojen suosiosta

Vähän aikaa sitten julkaistiin tutkimus, jonka mukaan jääkiekko on edelleen suosituin urheilulaji Suomessa. Liigajohto uutisoi tästä (ja Nelosen oman analytiikkatiimin tuloksista) sitten lievästi harhaanjohtavasti niin, että sarja kasvattaisi yleisöään. Tosiasiassahan syksyllä on uutisoitu useaan otteeseen laskevista yleisömääristä, kuten myös vuosi sitten. Luulisi lisääntyvien videoiden toistomäärien olevan laiha lohtu, jos jääkiekkohallit tyhjenevät. Varsinkin kun liikkuvan kuvan katsominen siirtyy nykyaikana yhä enenevissä määrin televisiosta tableteille, niin liigajohdon logiikalla varmaan jokin Kummelikin on nyt suositumpi kuin koskaan.

Jalkapallon Veikkausliigassa taas oli havaittavissa kasvua yleisömäärissä ja muukin mediahype sarjan ympärillä vaikutti olevan ennätyshyvää tasoa. Tätä edesauttoi HIFK:in nouseminen ja Stadin derbyt ja tottakai pitkästä aikaa mielenkiintoinen mestaruustaisto, jonka vielä omaksi ja varmasti hyvin monen muunkin ilokseni HJK hävisi.

Sarjojen trendikäyrät siis näyttävät osoittavan eri suuntiin. Näin sunnuntai-illan ratoksi ajattelin katsella asiaa vielä vähän enemmän hyödyntäen google-hakuja. Kuten yleisömäärät, googlehaut kertovat ihmisten aidosta toiminnasta ja täten sitä voidaan mielestäni pitää varsin hyvänä mittarina sille, että kuinka kiinnostavana mitäkin tuotetta pidetään. Jos tämäkin indikaattori on SM-liigan kannalta hieman lerpallaan niin puheet liigan kasvavasta yleisöstä menevät suoraan kategoriaan Irakin tiedotusministeri. 

Alla hieman dekomponoituja aikasarjoja eri urheilusarjojen googlehakujen historiasta (jostain syystä "korisliiga" ja "lentisliiga"- hakusanoilla en saanut R-kirjaston kautta ladattua hakuhistoriaa, joten Veikkausliigan ja SM-liigan ohella esitellään Superperistä ja Salibandyliigaa. Ja joo, SM-liiga on enää vain "Liiga", mutta sitä ei voi oikein huomioida, ja eiköhän kuluttajille se vielä suurelta osin puheessa ole SM-liiga). Dekomponoinnissa aikasarja "rikotaan osiin" eli trendiin, kausivaihteluun ja satunnaisvaihteluun. Tämä helpottaa aikasarjan analysoinnissa. Nyt meitä kiinnostaa lähinnä toiseksi ylin kuva eli aikasarjojen trendi.



Veikkausliigan aikasarja



SM-liigan aikasarja

Superpesiksen aikasarja

 Salibandyliigan aikasarja

Veikkausliigan kohdalla vuonna 2015 noustiin sille tasolle, missä oltiin pitkälti 2008-2011. Laskeva trendi siis katkesi ja mielenkiintoisin kausi aikoihin aiheutti myös selkeän kasvun hakumäärissä. Mistään ennennäkemättömästä buumista ei kuitenkaan voida puhua. Suunta on oikea, toivottavasti jalkapallossa osataan orastava buumi hyödyntää. Suomifutiksen johtajat tuntien on tämä toki täyttä utopiaa.

Sen sijaan SM-liigan hakumäärät ovat 2014 alkaen olleet yleisömäärien tapaan selkeässä pudotuksessa. Pudotus on sen verran jyrkkä ettei sitä selitä pelkkä nimen muutos, vaikka se tapahtuikin samoihin aikoihin google-hakujen laskun myötä. Tuskin Suomen suosituimman urheilulajin päättäjien vielä tarvitsee kriisinappulaa painaa pohjaan, mutta kasvavasta lajista puhuminen ainakin asettuu aika kyseenalaiseen valoon.

Pari hajahuomiota Superpesiksestä ja Salibandyliigasta. Pesiksessä hakumäärät ovat kasvaneet tasaisesti, kuten ilmeisesti myös katsojamäärät. Salibandyssä taas on selittämätön romahdus. Ilmeisesti lajin lakipiste katsojamäärissäkin on saavutettu, mutta ei kai yleisömäärät mitenkään ole romahtaneet?

Kausivaihtelusta voi nostaa pikanttina detaljina sen, että Veikkausliigassa ainoastaan kauden alku tuo selkeän piikin hakumääriin kun taas muissa lajeissa kauden lopussa on myös piikki. Jalkapallossa viimeinen kierros ei vastaa muiden lajien finaaleja, vaikka usein ainakin toinen mestaruustaistosta ja putoamistaistosta ratkeaa juuri silloin. Myös kauden alun piikki on jalkapallossa voimakkaampi kuin muissa lajeissa. Syystäkin, niin tuskastuttavan pitkään sitä joutuu joka talvi odottamaan.

Jääkiekko on yhä edelleen kiistatta Suomen suosituin urheilulaji, sitä ei voi kiistää vaikka eläisi kuinka tiiviissä jalkapallokuplassa. Ero kuitenkin näyttää kaventuvan. Toivoisin vain, että se tapahtuu ennemmin jalkapallon suosion kasvun kuin jääkiekon suosion rapistumisen seurauksena.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti