Suomessa on viime aikoina käyty keskustelua kansalaisaloitteesta, kun eduskuntakäsittelyyn etenevien kansalaisaloitteiden lukumäärä alkaa hiljalleen kasvamaan, viimeisimpänä perintöverosta luopumista ajava aloite. Kansalaisaloitteet ja kansalaisaktivismi on muutenkin tutkimusten mukaan nuorempien sukupolvien preferoima tapa vaikuttaa ympäröivään yhteiskuntaan. Äänestäminen ja eritoten poliittiset puolueet menettävät suosiotaan. Suurten ideologisten narratiivien sijaan ihmisiä ajaa liikkeelle hyvin spesifit ja tarkkarajaiset, konkreettisia tavoitteita ajavat kampanjat.
Netti on tuonut myös aivan uusia vaikuttamisen mahdollisuuksia. Nykyajan vaikuttamisen mahdollisuudet eivät rajoitu mielenosoituksessa marssimiseen tai itsensä kahlitsemiseen kiinni puuhun.
Suomen kaltaisessa demokratiassa kansalaisaktivismi on kuitenkin vain yksi tapa muiden joukossa vaikuttaa yhteiskuntaan. Hauraissa demokratioissa tai suoranaisissa diktatuureissa se voi olla ainoa; ja silloinkin hengenvaarallinen. Tämän luulisi vaikuttavan merkittävästi myös kansalaisaktivismin muotoihin. On varmasti eri asia koittaa saada tasa-arvoinen avioliittolaki lävitse Suomessa kuin Ugandassa. Tutkitaan siis Digital Activism-tutkimusprojektin datasettiä!
Datassa on tutkittu reilua 400 digitaalista kampanjaa, joita kuvaillaan yli 20 muuttujalla. Kampanjan sijaintivaltiot luokitellaan täysiksi, siirtyviksi, vaillinaisiksi demokratioiksi sekä diktatuureiksi. Tämän analyysin tarpeisiin luokittelin muut kuin Suomen kaltaiset kypsät demokratiat samaan ei-demokratioiden luokkaan. Datan havainnoista 165 sijoittuu täyteen demokratiaan ja 241 muuhun valtioon. Muuttujiksi valitsin seuraavat kyllä/ei-muuttujat: käytetäänkö kampanjassa väkivaltaa, videoita, tekstiviestejä tai hakkerointia sekä onko sillä omaa nettisivua, foorumia, mikroblogia, blogia, sosiaalisen median tunnuksia tai adressia.
Ylläolevista muuttujista haktivismi eli hakkeroinnin hyödyntäminen ja väkivallan hyödyntäminen ovat varsin harvoin hyödynnettyjä keinoja. Väkivaltaan sortui 14 kampanjaa, hakkerointiin 9. Myös tekstiviestien ja omien keskustelufoorumien hyödyntäminen oli hyvin vähäistä. Muita keinoja hyödynnettiin sitten enemmän. Kaikista yleisintä oli blogin ylläpitäminen; sellainen löytyi yli puolelta eli 213 tapaukselta.
Miten nämä valitut muuttujat sitten suhtautuvat kampanjan yhteiskunnan demokraattisuuteen? Hyödynnetään logistista regressiomallinnusta asian selvittämiseen. Alla mallin ristitulosuhteet (referenssiluokkana demokratia ja muuttujissa aina "ei käytössä".)
VIOL 2.737586
SITE 0.332152 ***
FORUM 0.345003
EPET 0.292376 ***
SOCNET 0.935437
MICBLOG 1.596549 **
BLOG 1.045787
VIDEO 0.954749
SMS 1.740650
HACK 2.180810
Pienessä aineistosssa vain kolme muuttujaa yltää tilastolliseen merkitsevyyteen. Demokraattisissa valtioissa hyödynnetään merkittävästi enemmän adresseja sekä omia nettisivuja. Adressi onkin selkeästi työkalu, joka on useissa ei-demokraattisissa valtioissa kielletty. Myöskään harva epävarmassa poliittisessa ympäristössä toimiva varmaan haluaa lisätä omaa nimeään yhtään mihinkään aloitteeseen, jonka kohtalosta ja hallituksen suhtautumisesta siihen ei ole varma, ihan oman turvallisuutensa vuoksi.
Nettisivut ovat internetin mittapuulla varsin stabiili ja virallinen työkalu. Epävarmassa tilanteessa, jossa kampanja elää jatkuvasti, nettisivu ei siten liene optimaalinen väline vaikuttamiseen. Nettisivun olemassaolo lisääkin kampanjan todennäköisyyden sijaita demokraattisessa valtiossa noin kolminkertaiseksi. Nettisivulla ei ole des takeita pysyä kauaa pystyssä Kiinan kaltaisia nettiään ankarasti sensuroivissa maissa. Kypsissä demokratioissa, joissa kampanjat voivat luottaa pysyvyyteen ja mahdollisuuteen vaikuttaa virallisia väyliä pitkin, nettisivu on paljon toimivampi. Sama pätee keskustelufoorumeihin, joita oli tosin käytössä niin harvassa kampanjassa, ettei sen kerroin ole tilastollisesti merkitsevä.
Mikroblogit taas ovat epädemokraattisten maiden kampanjoiden välineistöä, mikroblogin käytön lisätessä todennäköisyyden kampanjan kotivaltion epädemokraattiselle järjestelmälle noin 1,6-kertaiseksi. Ne ovat nopea ja joustava väline, jotka mahdollistavat nopean reagoinnin ja tiedonvaihdon, mutta myös sen, ettei kampanja hirttäydy yhteen, viralliseen blogikanavaan. Tekstiviestit ovat myös epädemokraattisten maiden käytössä useammin, mutta niin vähissä määrin, ettei aineistosta voi tehdä suurempia johtopäätöksiä.
Hakkerointi ja väkivalta ovat vähän käytettyjä metodeja, mutta spesifisti epädemokraattisten valtioiden kampanjoiden arsenaalissa, yli kaksinkertaisella todennäköisyydellä demokraattisiin maihin nähden. Blogi, sosiaalisen median tunnukset sekä videoiden käyttö ovat suurin piirtein yhtäläisesti käytössä sekä demokraattisten että epädemokraattisten valtioiden kampanjoissa.
Kokeilin vielä lopuksi huvikseni kokeilla, että voidaanko kampanjan kotivaltion poliittinen järjestelmä ennustaa yllämainittujen muuttujien avulla. Jaoin aineiston kahteen osaan, joista mallin sovitin 80 % aineistosta ja opitulla mallilla ennustin jäljellejäävää 20 prosenttia. Mallina kokeilin sekä random forestia sekä support vector machinea. Mallien tulokset heittelivät aika paljon aineiston pienen koon vuoksi, mutta kokonaistarkkuus heilui noin 56 ja 68 prosentin välissä. Alla on parhaan saadun SVM-mallin virhematriisi.
[[37, 12],
[14, 19]]
Malli ennusti kokonaisuudessaan reilu 68 % tapauksista oikein, virheiden jakautuessa melko tasaisesti vääriin positiivisiin ja vääriin negatiivisiin. Tällä kertaa malli on siis eroteltavissa helposti taikuudesta, mutta pienellä opetusaineistolla ei mahdottomiin pystykään.
